Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Vuosi 2011

23.12.2011 - 11:32

 Vuosi 2011 veteelee viimeisiään ja paljon on ehtinyt taas vuodessa tapahtua. Heti ensimmäisenä haluan kiittää kaikkia niitä lukuisia hevosen omistajia, uusia ja vanhoja tuttavuuksia, joiden ansiosta olen pysynyt tehokkaasti työllistettynä koko vuoden :) Tänä vuonna koulutuksessani on ollut huikeat 54 hevosta eripituisia jaksoja. Se on huima määrä suomen mittakaavassa yhdelle ratsuttajalle. Tämän vuoksi opettaminen on jäänyt taka-alalle ja olen käynyt vain 1 kuukaudessa opettamassa vakio-oppilaitani Mäntsälässä kierroksellani Huovilan tilalla, Sääksjärvellä, sekä Torpin tallilla.

Tein pientä "tilastollista tutkimusta" treenihevosten kokoonpanosta; hevosista 39% oli peruskoulutettavia nuoria (mm. 18kpl 2008 syntynyttä), 16% jatko/tölttikoulutettavia. Loput ovat olleet joko näyttelyhevosia/kisahevosia (9%), tai lisäkoulutuksessa/läpiratsastuksessa olevia eri-ikäisiä hevosia. Kiva oli huomata, että suomessa syntyneitä oli jopa 74% hevosista. 

Suomessa vaikuttavien oriiden jälkeläisiä oli laaja valikoima ja seassa monien oriiden ensimmäisiä ratsutusikäisiä jälkeläisiä. Suurin jälkeläismäärä, joita koulutin tänä vuonna, oli Roopella (Rödull frá Holtsmula) 8 jälkeläisellään, toisena tulivat jo Suomesta maailmalle lähteneet Marel frá Feti ja Hrynjandi frá Fageräng tänä vuonna 5 jälkeläisellään. Todettakoon, että kokonaisuudessaa hrynjandilaisia on vieraillut luonani vuosien 2008-2011 välisenä aikana 15. Fengur, Thrymur ja Thór "osallistuivat" kukin 3:lla jälkeläisellä tänä vuonna. Muita 1-2 jälkeläisen isiä olivat Frosti frá Feti (2), Álfur frá Réttarholti (1), Gammur frá Nedra-Seli (2) ja Geysir frá Sahala (1).

Kuva: Satu Nyström

Jalostusnäyttelyssä esiintyivät tänä vuonna kokonaisarvosteltavana tammat Lukka från Heden 1 (5v), Mjallhvit frá Dynum (5v), sekä ori Heidur frá Eilifdskógi (6v). Tammat ylsivät hyviin 2.palkintoihin, Lukkan ollessa yhteispisteiltään korkein 5-vuotias suomessa arvosteltu tamma. Mjallhvit korotti rakennepisteet 8,25 saaden mm. etuosastaan 9.4-käyntinen Heidur teki näyttelyssä tasaisen varman suorituksen saaden kaikista askellajeistaan käyntiä lukuunottamatta 8,5. Kokonaispisteillään nuori huomiota herättänyt  hrynjandilainen ylsi vahvalle 2.palkinnolle ja sille myönnettiin rajoittamaton astutuslupa 5 vuodeksi.

Kuvassa: Heidur, kuvaaja Jonna Lindroos

Kuvassa: Lukka, kuvaaja Venla Kiminki

Kuvassa Mjallhvit, kuvaaja Venla Kiminki

Viime kesän kisasuunnitelmat menivät uusiksi, kun oma tammani Flauta sai pahan haavan jalkaansa alkukesästä ja sen paranteluun kuluikin koko kesä. Onnekseni ratsastettavanani oli alkutalvesta asti ollut Tainioiden omistama Tjáning frá Grafarkoti, jonka sain lainaan kisakentille. Tjáning pärjäsi kisaradoilla paremmin kuin kukaan olisi uskonutkaan saavuttaen loppuen lopuksi 2.sijan islanninhevosten mestatuuskilpailuissa 4-käynnissä ja 4.sijan töltti T1:ssä. Kiitos vielä omistajille tamman lainasta!

Kuvassa Tjáning, kuvaaja Hanne Viikilä.

Syksyn aikana myin ensimmäisen oman kasvattini Randver frá Fridarnesin huippu kotiin, Anna Andersenille. Jotta hevosmäärä pysyy vakiona, ostin 1/3 osuuden Mjallhvitista ja omistamme tamman nyt yhdessä kasvattaja Timo Kaarakaisen kanssa. Mjallhvit sai ansaitun pitkän kesäloman Huovilan tilan laitumilla ja on palannut lokakuusta valmennukseen. Iso nuori tamma tuntuu tarvitsevan oman aikansa tasapainon ja myös sen viidennen askellajin löytämiseen ja koko "paketin" hallitsemiseen.

Heidur vietti kesänsä omistajansa Åsan luona Vaasassa, mutta ilokseni tämä hurmuri palasi lokakuun alkupuolella luokseni. Nyt edessämme on uudet haasteet kilparadoilla. Ensimmäistä kauttaan kisaamaan lähtevät Lumppari (Mjallhvit) ja Heidur. Molemmat kyvykkäitä, mutta vielä kokemattomia, mutta tulee ilo työskennellä niiden kanssa tuleva talvi ja ensi kesän kisakausi ratsastetaan läpi hevosten sen hetkisen koulutustason mukaan. Flauta viettää mammalomaa Vaasassa Åsan hyvässä huomassa. Se kantaa varsaa Heidurista :)

No eiköhän siinä ollut tämän vuoden tapahtumia pikakelauksena! Nyt joulua viettämään ja odottelemaan tammikuussa saapuvia hevosia. Jännittävä vuosi 2012 tiedossa :) Oikein ihanaa ja rauhallista joulua ja menestystä uudelle vuodelle 2012!

 
professional resumes kirjoitti 16.01.2012 - 14:43
Dealing with horses is really amazing kind of activity as for me!
Custom Essay  kirjoitti 21.01.2012 - 13:31
Online education believes to give you the best. Knowledge and skill are tied together in the course structure of any subject you opt to study online.We offer you the best online Custom essay and Law Essay as well as provide you .Again full care is taken to provide you support in every direction. .You can meet your earning needs along with the course and do the best to improve your career profile.
custom paper writing help kirjoitti 23.02.2012 - 09:01
About online essay help
Writing an essay or dissertation for your certificate requires that you speak to your audience (your professor) and use words that are familiar to him or her. If possible, write the essay or dissertation that is in their area of expertise.
Academic essay writing
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code